Koira ruikkii sisälle –mitä teen?


by tarja@keminlemmikkitukku.fi, 22.4.2021
Uroskoiran kinttu nousee toistuvasti sisällä sohvankulmaa, kaapinnurkkaa tms. vasten. Se on paitsi erittäin ärsyttävää mutta myös epähygieenistä ja tuo sisälle pissan hajun. Koiven nostaminen sisällä on myös taloudellinen kysymys, kun joutuu hankkimaan uusia kalusteita tai pesemään mattoja ym. Sisälle pissailevan koiran kanssa ei kyllä viitsi kyläilläkään kun hävettää, että oma koira pissailee ystävän asuntoon!

Mistä pissailu johtuu?

Sisälle pissaamiseen saattaa olla monta syytä: puutteellinen sisäsiisteyskasvatus, liian harvat pissalenkit, virtsatievaivat tai narttukoirilla lähestyvä juoksuaika. Juoksuinen narttu naapurustossa tosin saattaa saada lähiseudun uroksetkin merkkailemaan kilpaa, jopa sisätiloissa. Myös sairaus saattaa oireilla runsaana juomisena ja sitä kautta kasvaneena virtsaamistarpeena. 

Asunnossa olevat vanhat virtsamerkit saavat helposti myös pissaamaan sisätiloihin vaikka paikka olisi pesty kuinka hyvin -koirallahan on todella hyvä hajuaisti ja se saattaa haistaa pesemisen jälkeenkin vanhat pissat, vaikka ne eivät ihmisen nenään enää haise. Pahimmillaan saattaa joutua mittavaan pissakierteeseen, joka voi olla todella hermoja raastavaa.

Tehokkaita puhdistusaineita löydät täältä: Piss Off

Eri tyylit pissailla voivat kertoa syistä

Kintun-nostaja-suhauttelijat

Jos uroskoira nostaa reteästi kinttua sohvankulmaan tai mihin vain sisällä, on kyseessä mitä todennäköisimmin oman reviirin merkkaaminen. Kun naapuruston nartuilla on tyttöpäivät (juoksuaika) ja niiden hemaisevat hajut jäävät kummittelemaan herrakoiran mieleen, saattaa nuoren herran pää mennä sekaisin naisista ja se saattaa haikailla kielletyn rakkauden perään. Tämä saattaa aiheuttaa yleistä levottomuutta, tarvetta mennä jatkuvasti ulos tai virtsaroiskeita saattaa löytyä korkealta seinistä tai huonekalujen kulmista. Jos laumassa on sekä uroksia että narttuja, saattaa uroksella olla tarvetta merkkailla omaa reviiriään jopa sisällä etenkin, jos taloon tulee kyläilemään muita urhoja. Tällöin kyseessä on merkkailu jolloin merkkaaja suihkaisee omaa odouriaan pieniä määriä sinne tänne eikä todellakaan tuhlaile kallista odouriaan siihen, että lorottelisi kerralla suuren lammikon. Suhauttelijat nostavat koipea usein myös vieraissa paikoissa miettimättä mitä ihmiset siitä tykkäävät.

Jotta nämä ikävät vahingot voidaan ehkäistä saattaa suhauttelevalle herralle olla paikallaan pukea sisätiloissa miehekäs urosvyö: Just In Case urosvyö musta


Lorottajat

Lorottaja lorottelee estoitta lammikon vaikka sisällä lattialle. Lorottajalle tulee ehdottomasti tilata matka eläinlääkärin pakeille, jotta voidaan tutkia fyysinen terveydentila eläinlääkärin toimesta. Koirilla monet sairaudet oireilevat lisääntyvänä juomisena ja litratolkulla juovan koiran rakko saattaa alkaa tyhjentyä hallitsemattomasti. Tällöin pissanlirahduksia saattaa löytyä myös koiran nukkumapaikalta. Seuraa silloin kuinka paljon koirasi juo vuorokaudessa vettä. Tämä on tärkeä tieto eläinlääkärin tutkimuksia varten.

Erilaiset virtsatievaivat kuten virtsatietulehdus vaikuttavat voimakkaasti sisäsiisteyteen. Jos aiemmin sisäsiisti koira alkaa yhtäkkiä lorotella sisälle, on aina syytä tarkastuttaa sen terveys. Eläinlääkäri voi tällöin tutkia koiran ja arvioida, onko tarvetta lääke- tai leikkaushoidolle.

Pissapaikka paljastaa paljon

Piilopissat
Mikäli koiraa on esim. pentuna rangaistu sisälle pissaamisesta, eivät lirut todennäköisesti löydy enää jatkossa kodin keskeisiltä paikoilta vaan vähän sivummalta. Tämä johtuu siitä, että koira yhdistää pissaamisen ja siitä seuraavan rangaistuksen ihmisen läsnäoloon ja se alkaa hakeutuakin sellaisiin tiloihin tarpeilleen, joissa ei ole ihmisiä. Rankaiseminen ei siis korjaakaan käytöstä, vaan saattaa saada sen jopa pahenemaan.

Mahdollista on jopa sekin, että sisälle pissaamisesta rangaistu koira alkaa ulkonakin pidätellä pissaa, kun omistaja on lähellä. Siinäpä sitä sitten kierre onkin valmis, kun koira pystyy tekemään tarpeensa enää vain silloin, kun ihminen on sen näköpiiristä poissa. Erittäin hankalaa etenkin, jos koira asustelee kaupungissa eikä pääse omalle takapihalle rauhassa kykkimään.

Pissat eteisen matolla
Soma lätäkkö eteisen matolla puolestaan kielii siitä, että koiralla on ollut veskihätä mutta ulospääsyyn ei ole ollut mahdollisuutta esim. omistajan ollessa töissä. Kaiken kaikkiaan mahdoton tilanne siis! Tällöin on epäreilua torua koiraa siitä, että se on pyrkinyt ulos tarpeilleen, mutta se ei ole voinut toimia halutulla tavalla. Toisaalta vaikka osaisikin availla ovet ja käydä tarpeilla omatoimisesti niin ei siitäkään taida kiitosta tulla!

Käytösongelmat, kuten eroahdistus tai yksinolopelko, saavat toisinaan koiran virtsaamaan lattialle (eteinen tai joku muu huone) erityisesti, jos se joutuu jäämään yksin.

Aina Pissat samassa paikassa
Koira ei opi sisäsiistiksi opettamatta. Kun koiraa opetetaan sisäsiistiksi, opetamme sille itse asiassa alustan, jolle tarpeet voi tehdä. Jos se alusta syystä taikka toisesta onkin ollut vaikkapa kylpyhuoneen kaakelilattia, niin sieltähän ne pissat sitten jatkossakin saattaa löytyä -jopa heti kohta pissalenkin jälkeen!

Käytännössä sisäsiistiksi opettaminen tarkoittaa, että pentukoiran kanssa juostaan ulkona heti, kun se herää, syö, leikkii tai kun se vähänkään näyttää siltä että on hätä -siis noin tuhat kertaa päivässä. Näin koira oppii, että sopiva pissialusta onkin ulkona eikä sisällä kylppärin kaakelilattialla. Kevään tullessa tai lumen sataessa syksyllä saattaakin sitten olla uusia ongelmia, kun se pissialusta onkin muuttunut yhtäkkiä. Talvipennulla mistään ei löydy valkoista viileää alustaa tai kesäpennun vessa onkin yhtäkkiä muuttunut valkoiseksi. Tämä onneksi menee yleensä parissa päivässä ohi, kun siihen ei kiinnitetä sen kummemmin huomiota eikä ainakaan tehdä ulostamisesta numeroa.

Pissaa vähän joka puolella huushollia
Mikäli koiraa ei ole pentuna johdonmukaisesti ja riittävän usein viety ulos tarpeilleen, se ei yksinkertaisesti ole oppinut pissa-asiaa. Se siis saattaa lorotella mihin tahansa heti kun hätä iskee. Fysiologisesti koira kykenee pidättämään pissaa useita tunteja vasta noin 8–12 kk ikäisenä, rodusta ja yksilöstä riippuen.

Nuorilla koirilla saattaa tulla myös ns. ilopissat eli tunnekuohun aiheuttamat kosteat lirahdukset, jotka usein liittyvät kotiväen tai vieraiden riemukkaaseen näkemiseen. Ilopissailijoiden kanssa voi suuria tunnepiikkejä tasata käyttäytymällä itse rauhallisesti ja hieman välinpitämättömästi.

Lopuksi
Muista, ettei sisälle pissaaminen ole koskaan mielenosoitusta! Koira ei ole kykenevä niin monimutkaiseen ajatteluun. Objektiivinen asioiden tarkastelu auttaa ratkomaan ongelman pysyvästi. Koiran pissailu sisälle kertoo aina jotakin arvokasta tietoa koirasta. Sen sijaan, että keskittyisit harmittelemaan tilannetta, analysoi käytöstä, kirjoita havaintosi ylös ja yritä löytää siitä jokin toistuva kaava ja pyydä tarvittaessa apua eläinkouluttajalta.

Sisäsiisteyshaasteet ovat yleisempiä kuin ehkä uskotkaan. Et ole ongelman kanssa yksin! Lemmikin käytöstä voidaan kuitenkin aina muuttaa positiivisen koulutuksen ja laadukkaan terveydenhoidon keinoin.

Mitä voin tehdä pissaongelmalle?

- Siivoa virtsajäljet huolellisesti ja käytä siihen tarkoitukseen sopivia puhdistusaineita, joissa on tuoksua, jonka tarkoitus on peittää pissanhajua tai hajottaa virtsakiteet, jotta halua häviäisi.  Täältä löydät tehokkaita pesuaineita

- Käytä sisätiloissa urosvyötä -jo se saattaa auttaa suhauttelijaa lopettamaan suhauttelun, kun se huomaa, että sieltäpä ei tulekkaan merkkiodoureita, kun vyö on päällä. Urosvyöllä estät myös paikkojen sotkeutumisen. Täältä löydät hyviä urosvöitä

- Tihennä ulkoilutusvälejä. Palaa tarvittaessa pentuaikaan ja vie koira ulos todella usein ja kiitä/palkitse ulos pissaamisesta.

- jos koiraa on rangaistu sisälle pissaamisesta, käytä ulkoilutuksessa pitkää liinaa, jotta koira saa tehdä rauhassa tarpeensa.

- jos koira etsii pissapaikkaa eikä meinaa sitä löytää, ole rentona ja käännä koiralle selkä

- jos koira pissaa sisällä aina samaan kulmaan, estä sen pääsy pissakulmalle

- Jos pissaa edelleen välillä lirahtaa sisälle niin älä toru tai rankaise koiraa vaan siivoa vain rauhallisesti jäljet ja aloita harjoitus alusta. Kyllä se joskus sujuu!

- Muista, että jos on pienintäkään syytä epäillä terveydellistä ongelmaa, varaa aika eläinlääkärille.